Hyvän copyn kirjoittaminen on taitolaji, jonka parhaiten oppii toistojen kautta. Aivan kaiken ei tarvitse kuitenkaan oppia itse ja perusteet voi hyvin napata talteen kirjoja tai artikkeleja lukemalla. Tästä artikkelista saat viisi vinkkiä myyvän ja toimivan sisällön luomiseen.
1. Mitä sanot on tärkeämpää kuin miten sen sanot.
Vaikka tekstisi olisi kuinka kieliopillisesti korrekti ja vaikuttava, loppupeleissä sillä yksinään ei päästä mihinkään. Samoiten ei ns. markkinointipälätys iske keneenkään enää.
On käytettävä tavallisia sanoja ja sanottava epätavallisia asioita.
Englannin kielelle on tarjolla runsaasti enemmän työkaluja juuri tähän käyttötarkoitukseen, esim. Hemingwayapp, joka automaattisesti arvostelee tekstin selkeyden. Hyvä tavoite on saada teksti alle 8. luokalla olevan keskimääräistä lukutaitoa. Kukaan ei jaksa analysoida markkinointiviestin tarkoitusta. Sen tulee olla ilmiselvä jo alusta.
2. Kärki on tärkein
Kärki, teema, punainen lanka, idea…
Jos viestisi kärki on tylsä, se ei tule resonoimaan kenenkään kanssa.
Tylsä kärki on esimerkiksi:
- Saman markkinointiviestin uudelleen toistaminen (on ennenkin kuultu, ei uutta)
- Teema, johon lukija ei osaa samaistua
- Liian monimutkainen idea.
Viestin kärki on pienimuotoinen tarina, jonka kertomalla saatat herättää tunteita ja kiinnostusta lukijassa, jota suora promo (tässä tuote, tässä hinta, osta ny!) ei olisi herättänyt. Hyvä mainostyyppi tutkia on advertoriaali, joka on normaalin lehtiartikkelin ja mainoksen yhdistelmä. Tässä mainostyypissä tuote on harvoin pääroolissa, ja se mainitaan vasta jutun lopussa.
Hyvä ja toimiva kärki voisi olla:
- Ajankohtaiset, tunteita herättävät tilastot tai uutiset (lööpit ovat täynnä näitä)
- Oma kokemus tai tilanne, joka linkitetään viestin lopussa tarjoukseen (etenkin Linkkarissa ja sähköpostimarkkinoinnissa näkee näitä)
- Kiistanalaiset toteamukset
Muista, että mikä toimii tietylle kohderyhmälle saattaa toimia vain sille ryhmälle. Ei siis ole olemassa mitään “varmoja kikkoja”, jotka poikkeuksetta nostaisivat konversioprosenttia.
3. Kirjoittaja on lukijan nöyrä palvelija
Ainut syy, miksi joskus kannattaa puhua itsestään markkinointiviesteissä, on antaakseen vertailukohteen lukijalle:
- Minäkin olin samassa tilanteessa kuin sinä, mutta ratkaisu X:n avulla voin nyt tehdä asiat Y ja Z.
Tai kertomalla tarina, jossa näennäisesti päähenkilö on kirjoittaja, mutta johon lukija samaistuu täysin.
Muissa tapauksissa on parempi unohtaa itsesi, tuotteesi, yrityksesi, jne. Keskity täysin palvelemaan lukijaa.
Mitä lukijan tarvitsee tietää? Miksi?
Onko tästä hyötyä lukijalle?
Voisiko tämän sanoa vielä selkeämmin?
Jos viestistä poistaisi toimintakehotteen eli CTA:n, olisiko viestistä kuitenkin hyödyksi lukijalle?
Psst! Nämä neuvot toimivat erinomaisesti myös sähköpostmarkkinoinnin ja -viestinnän puolella.
4. Lue tai lueta luonnoksesi ääneen.
Usein on haasteellista tietää, mitkä sanat, virkkeet ja ideat ovat hienosäädön tarpeessa. Itse olet tuijottanut tuotostasi alusta alkaen — olet siis täysin sokaistunut, etkä huomaa, mitkä asiat kuulostavat oudoilta ja mitkä epäselviltä.
Mutta täysin tuore silmäpari näkee ne heti.
Vielä parempi jos saat hänet lukemaan tekstin ääneen.
Kiinnitä huomio niihin osiin tekstiä, joissa lukija pysähtyy tai epäröi. Ne virkkeet, jotka lukija lukee uudelleen.
Nämä virkkeet on korjattava, sillä hämmentynyt lukija ei koskaan muutu ostajaksi.
5. Kirjoita ytimekkäästi
Usein väitetään, että pitkät tekstit, mainokset ja viestit eivät myy. Tämä on tarua.
Totuus on, että tylsät tekstit, mainokset ja viestit eivät myy.
Mitä pidempi viestisi on, sitä helpommin kuulijasi karkaa. Mutta. Tämä ei johdu viestin pituudesta vaan sen heikkoudesta.
Ei tarvitse siis pelätä pidempiä viestejä. Keskity sen sijaan siihen, että lukija saa kaikki tarvittavat tiedot tietyn asian tekemiseen. Ei ole väliä, tarvitaanko siihen kaksi lausetta vai kaksikymmentä sivua.
Jos muistat jonkun hyvän myyntiväitteen, asiakastarinan tai tilaston, joka tehostaisi viestiäsi, se kannattaa ilman muuta lisätä viestiin. Kunhan poistat epäolennaisen ja kirjoitat ytimekkäästi, etkä tuhlaa kuulijasi aikaa.
Ja vielä bonusvinkki
Hyödynnä jonkinlaista copywriting-kehystä viestien kirjoittamisessa. Kirjoitin hiljakkoin AIDA-mallista, siitä on hyvä aloittaa. Harvemmin on tarvetta tai syytä aloittaa täysin tyhjältä pöydältä.
Mikäli jokin vielä ihmetyttää, kaipaat lisäneuvoja tai muuten vaan tekee mieli rupatella, ole yhteydessä esim. Linkkarin puolella tai sähköpostitse mats ät nordiccopy piste com.